Olipa kerran nuori tyttö, joka hymyili ain,

vaa ei kertaakaan itkenyt lain.

Perhekin pian kuolisi, tyttö nauroi vain.

Tuskansa muilta piilotti,

uskoi, että näin muita suojeli.

Vuodet vierivät ja vierivät

ja tuskat ja murheet edellistenkin päälle kierivät.

Lopulta kaikki sisällä oleva suru ja tuska halusi niin ulos,

että olikin jo täysi raivopuuska sen tulos.

Ei tyttö koskaan ollut uskaltanut itkeä lain

nyt oli tämän tuomio olla yksin ain,

koska oli hymyillyt vain.