Olipa kerran tyttö, jonka rakkauselämä oli mennyt niin pilalle, kuin vain olla ja voi.
No, eräänä päivänä tyttö kuitenkin tapasi pojan, uuden ystävän, joka oli tälle kuin veli ja lopulta tyttö rakastui poikaa palavasti.
Tyttö ei uskaltanut kertoa aivan heti, ettei poika pelästyisi, joten tunnon tuskissaan tyttö kertoi kahdelle parhaalle ystävälleen.
Ystävät kannustivat, kunnes vähän ajan kuluttua, molemmat heistä sanoivat ihastuneensa poikaan.
Kaikki kolme sopivat keskenään, että poika kuului sille, kuka ensin siihen rakastui, siis tytölle.
Tyttö nauroi onnellisena ja sanoi, että jos poika silti jompaa kumpaa ystävistä pyytäisi yhteen, he voisivat ilman tunnon tuskia aloittaa seurustelemisen, tytölle ystävien onni oli tärkein.
Illalla kolmikon ja pojan ollessa ulkona kävelyllä, poika pyysi tytön parasta ystävää kumppanikseen.
Kämpillä tytön ystävä miltei itki huonosta omastatunnosta. Tyttö hymyili.
Toisen onni oli tärkeämpää. Piti olla onnellinen toisen puolesta.
Silti, sisällä särkyi jokin. Se oli tytön sydän, joka oli nyt sirpaleina.

Nykyään tyttö seurustelee onnellisesti erään toisen komistuksen kanssa, mutta yhä edelleen pieni osa sydämestä on sirpaleina.
Ja yhä edelleen tyttö tuntee olevansa itsekäs, koska ei voinut siloin olla oikeasti onnellinen ystävänsä puolesta omien sydän surujensa vuoksi~